Lähituottaja: Jokioisten Leipä


12.5.2021

Jokioisten Leipä on perheyritys, joka on leiponut Maun verran parempia tuotteita jo vuodesta 1983.

Yritys on kehittynyt 80-luvusta paljon ja tänä päivänä se on tehokas ja moderni, mutta edelleen joustava ja palveleva leipomo. Jokioisten Leipä valmistaa monia erilaisia leipomotuotteita niin suoraan kuluttajille kuin myös sopimusvalmistukseen. Työnantajana se on Jokioisten suurin yksityinen työnantaja. Yritys työllistää noin 90 henkilöä.

Jokioisten Leipä valmistaa leipomotuotteita kaikista eri kategorioista; munkeista leivoksiin ja lihapiirakoista leipiin. Erityisosaamiseen kuuluvat rasvapaistotuotteet, eli esimerkiksi erilaiset munkit ja lihapiirakat. Jokioisten Leivän tavoitteena on olla rasvapaistotuotteiden edelläkävijä ja tähän liittyy myös yksi yrityksen merkittävimmistä kehityskohteista. Yritys toivoo voivansa lähitulevaisuudessa leipoa vegaanisia sekä täysin palmuöljyttömiä munkkeja.

Jokioisten Leivälle on tärkeää toimia vastuullisesti ja huomioida ympäristöarvot toiminnassaan. Yksi leipomon suurimpia ekologisia tekoja on uusiutuvan energian käyttö leipomon lämmityksessä ja jäähdytyksessä. Leipomotontille on vuonna 2013 kaivettu yhteensä yli 3 km maalämpökaivoa ja 2017 rakennettiin koko leipomon kattopinta-alan peittävä, yli 100 kWh kokoinen aurinkovoimala. Yrityksessä tiedostetaan, että yksi suurimpia ympäristöhaittoja sen toiminnan osalta ovat kuljetukset ja niiden tehostamiseksi onkin toimittu. Jokioisten Leivässä on investoitu moderniin, eri kokoisia autoja sisältävään kuljetuskalustoon. Näin taataan, että käytössä on aina oikean kokoinen auto tarpeeseen nähden.

Leipomolla on Hyvää Suomesta -joutsenlipun käyttöoikeus, ja useimmat tuotteista leivotaankin 100% suomalaisesta viljasta.

Jokioisten Leipä on tehnyt Turun Osuuskaupan kanssa yhteistyötä jo yli 30-vuoden ajan. Ensimmäiset kuormat toimitettiin jo vuonna 1986 TOK:n omistamaan Aninkaisten kotileipomoon. Yrityksessä ollaan ylpeitä pitkästä historiasta TOK:n kanssa ja sitä jatketaan kunnialla myös tulevaisuudessa.