Lähituottaja: Deli Hylé Oy


4.11.2021

Deli Hylé Oy:n tuotantotilat sijaitsevat Paimiossa. Henkilökuntaa on yrittäjäpariskunnan lisäksi kolme osa-aikaista työntekijää. Yritys valmistaa ja pakkaa take away -tuotteita päivittäistavarakaupoille Sirkiä Deli tuotemerkillä. Pääasiassa yrityksessä pakataan täytettyjä leipiä, patonkeja sekä tehdään annossalaatteja. Lisäksi noin vuoden verran on paistettu roboteilla kebabia, jota menee myös alihankintana usealle asiakkaalle.

-Käytämme mahdollisimman paljon lähialueen tuottajien tuotteita. Esivalmistellut tuoretuotteet tulevat meille naapurista Alitalon Vihanneksesta ja esimerkiksi kebab-vartaat, jotka grillataan itse, tulevat myös tästä läheltä Paimion Palalihalta. Jääsalaatit tulevat Paattisilta ja leipätuotteet Mbakery -leipomolta Turusta, majoneesit tulevat raisiosta ja maustamme ne itse omilla resepteillä, kertoo yrittäjä Jarno Hyle.

Yrityksessä siirryttiin kokonaan keskusliikejakeluun vuonna 2020. Näin kuormitetaan vähemmän ympäristöä, kun tuotteet saadaan yhteiskuljetuksella transbox -laatikoilla marketteihin. Tuotteet valmistetaan illalla ja keskusliikkeet jakelevat ne tuoreina ja raikkaina aamuksi myymälöihin.

Deli Hylé oli ensimmäisiä take away -tuotteiden toimittajia markkinoilla. Yhteistyöalueosuuskauppoja on tällä hetkellä kolme, Turun Osuuskauppa, Suur-Seudun Osuuskauppa sekä Osuuskauppa Hämeenmaa.

-Olemme olleet TOK:n asiakkaana pitkään n. 1990-luvun puolesta välistä asti. Ensin toimimme Mini-Sirkiä nimellä, nyt jatkamme Sirkiä Deli nimellä, jatkaa Hyle.

Hylen pariskunnan omistuksessa yritys on ollut vuodesta 2005.

Alkuun tuotteita tehtiin Turussa Toivolankadulla n. 65 neliön tiloissa kerrostalon alakerrassa. Nyt Deli Hylé toimii Paimiossa n. 750 neliön liha-alan tuotantolaitoksessa.