Arctic Milk on perinteikäs meijeri, joka perustettiin Ypäjällä vuonna 2010. Yhtiön ykköstuotteen leipäjuuston valmistus on kuitenkin peräisin jo toimitusjohtajan isoäidin ajoilta, 1930-luvulta, jolloin Hilda poikineen teki juustoa Haapavedellä. Arctic Milkin monipuoliset meijerituotteet valmistuvat suvun perinteisin menetelmin juustomestari Juha Lundströmin johdolla.
Toiminnan kasvaessa voimakkaasti meijerituotanto siirtyi keväällä 2017 Kiuruvedeltä Forssan moderneihin tiloihin. Maito kerätään lähialueen tiloilta Loimaan ja Forssan seudulta. Valio suorittaa keräilyn ja toimittaa maidon suoraan keräilyreitiltä meijerille. Tuore maito pastöroidaan ja siitä alkaa tuotteiden kuten leipäjuuston valmistus. Päivän aikana valmistetut tuotteet pakataan, keräillään kuormiksi ja toimitetaan Inex Turun terminaaliin. Seuraavana päivänä tuote onkin sitten kaupan hyllyssä. Tilaus-, toimitus- ja laskutusketju on sähköinen. Turun Osuuskaupan kanssa Arctic Milk on tehnyt yhteistyötä vuodesta 2014.
Meijerin valikoimaan kuuluu päätuotteena leipäjuusto eri variaatioineen, muna-, maito- ja piimäjuustot sekä cheddarit ja maustetut, kovat kermajuustot. Kasvavana tuotteena on homogenoimattomasta täysmaidosta valmistettu vanhanajan viili. Kausituotteita löytyy jouluksi, pääsiäiseksi ja juhannukseksi. Kaikki tuotteet valmistetaan käsityönä.
Uudessa meijerissä prosessienergia tuotetaan nestekaasulla. Kesällä 2020 kiinteistön katolle asennettiin aurinkovoimala sähkön tuottoon.
-Uusi pakkauslinjamme käyttää aiempaa 14 % vähemmän muovia. Juustonvalmistuksessa syntyvä hera käytetään lähiseudun sikalassa possujen rehuna. Loppuvuodesta 2020 saimme laitoksen elintarviketurvallisuusjärjestelmälle FSSC 22000 sertifikaatin. Järjestelmä edellyttää jatkuvaa parantamista, kertoo Lundström.