6.10.2016
S-ryhmä on Suomen suosituin luomuelintarvikkeiden ostopaikka. Päivittäistavaroiden kotiin ostamista tutkivan Nielsen Homescanin arvion mukaan S-ryhmän osuus luomutuotteiden myyntimäärästä kuluvana vuonna on 59 prosenttia.
Luomumyynnin osuus S-ryhmän myynnistä on tänäkin vuonna kasvanut huimasti: kasvua on 20 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
– Me teemme luomun eteen paljon töitä. Luomutuotteilla on valikoimissamme tärkeä rooli ja se näkyy myynnissä; luomun osuus kasvaa vuosi vuodelta. Luomun myynti kasvaa myös selvästi muuta ruokamyyntiä nopeammin, S-ryhmän vähittäiskaupan kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu kertoo.
S-ryhmässä on tänä vuonna myyty jo lähes kolmea tuhatta eri luomutuotetta. Peräti 1,6 miljoonaa kotitaloutta on ostanut luomua S-ryhmästä tänä vuonna.
Monissa peruselintarvikkeiden tuoteryhmissä luomumyynnin kasvu on ollut yli 20 prosenttia viime vuoteen nähden. Kovimpia kasvajia ovat:
Kuluttajien myönteiset asenteet luomua kohtaan ovat selvästi vahvistuneet.
– Luomutuotteet on tuotu meillä näyttävästi esiin ja valikoimaa laajennetaan koko ajan. Tämä työ on vaikuttanut luomun kysyntään selvästi, Alarotu sanoo.
Luomun kysynnän kasvua siivittävät tämän hetken suuret kulutustrendit kuten hyvinvointi, aitous, puhtaus ja kotimaisuus. Luomua S-ryhmän marketeissa ostoskoriinsa valitsevat erityisesti 30–44-vuotiaat naiset. Toiseksi suurin kuluttajaryhmä ovat samanikäiset miehet.
Hinnalla on kuitenkin edelleen luomua ostettaessa väliä. Kuluttajat valitsevat luomutuotteen todennäköisemmin jos hinta on kohdallaan.
– Luomun hinnoittelu kilpailukykyisesti on meille selkeä arvovalinta, Alarotu toteaa.
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |