Kolumni: Remonttikipinä ammattilaisen avulla


23.2.2013

Seison uuden asuntomme kynnyksellä. Eteisen seinäpinnassa irvistelee lasikuitutapetti. Kylpyhuoneessa silmille lävähtävät Välimeren väriset kaakelit. Tällaisen näyn edessä remonttitaidotonta hirvittää. Yhtenä vaihtoehtona on kutsua apuun suunnittelun ammattilainen.

Hyvä suunnittelu on usein kaiken tekemisen lähtökohta. Yksi kilauttaa apuun kaverit. Toinen tekee lähes kaiken itse. Kolmas teetättää mahdollisimman paljon ammattilaisilla. Joka tapauksessa ilman hyvää suunnittelua on vaikea luoda onnistunut ratkaisu kodin uuteen ilmeeseen. Samalla säästyy turhilta tai jopa vääriltä hankinnoilta.

Suunnittelun ammattilaisen voi etsiä esimerkiksi internetsivuja selailemalla. Sivustoilta löytyy yleensä ammattilaisen aikaisemmin tekemiä töitä, joita kannattaa fiilistellä. Kuvat kertovat suunnittelijan ajattelusta suhteessa tilaan. Kuvien avulla voi miettiä, sopivatko ne omaan ajatteluun ja toiveisiin.

Suunnittelun osa-alueet sovitaan yhdessä suunnittelijan kanssa ja suunnittelusta tehdään sopimus. Meillä käytiin tila tilalta läpi toivomukset, ideat ja ajatukset. Suunnittelija kuunteli, kirjoitti muistiinpanoja ja teki lisäkysymyksiä. Lopuksi katsottiin läpi sisustusalan lehtiä. Olin merkannut niihin silmää miellyttäviä tilaratkaisuja ja värivalintoja. Lisäksi kerroin esimerkkejä siitä, mitkä tyylit ja värit eivät innosta.

Lemmikit kannattaa muistaa suunnittelussa

Remontissa kannattaa muistaa kaikki perheenjäsenet, myös lemmikkieläimet. Suunnittelija voi tuoda ideoita esimerkiksi koiranomistajalle sopivista lattiamateriaaleista.

Lattiamateriaalina laminaatti voi olla tassuille turhan kova. Parketin pinta menee nopeasti naarmuille juoksevien tassujen alla. Sopiva vaihtoehto karvajalkaiseen käyttöön voi olla esimerkiksi korkkivinyylilattia.

Suunnittelijan käynnin jälkeen minulle on syttynyt kipinä. Silmissäni piirrän eteisen seinän ja kylpyhuoneen kaakelit uudelleen. Seinissä näkyy valo, avaruus ja loft. Kaikki ne mahdollisuudet, joita 1950-luvulla alun perin tehdaskäyttöön rakennettu talo lupaa uusille asukkaille.