7.10.2015
S-ryhmä sitoutui puolitoista vuotta sitten kansallisen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen ”Suomi, jonka haluamme 2050” edistämiseen. Toinen S-ryhmässä laadituista toimenpidesitoumuksista koskee hiilineutraalia yhteiskuntaa.
S-ryhmä on sitoutunut asettamaan jokaiselle toimipaikalle yksilöllisen tavoite-energiankulutuksen ja seuraamaan tavoitteen saavuttamista. Tavoitteeksi on asetettu myös, että vuoden 2016 loppuun mennessä puolet S-ryhmän käyttämästä sähköstä tuotetaan omalla tuulivoimalla.
– S-ryhmä suhtautuu ilmastonmuutokseen vakavasti. Keskitymme nyt erityisesti toimipaikkakohtaisiin energiansäästötoimenpiteisiin ja uusiutuviin energiamuotoihin. Suuntamme on selkeä ja etenemme kohti asetettuja tavoitteita, kertoo vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen SOK:lta.
Tavoitteita ja konkretiaa
YK asetti syyskuun lopussa uudet koko maailmaa koskevat kansainväliset kestävän kehityksen tavoitteet. Niiden lähtökohtana on tukea kehitystä ja kasvua, jossa nykyhetken tarpeet tyydytetään ilman, että viedään tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta samaan.
Energiatehokkuuden näkökulmasta keskeisimmät YK:n määrittämät tavoitteet ovat edullisen, luotettavan, kestävän ja uudenaikaisen energian varmistaminen kaikille sekä kiireellinen toimiminen ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.
– S-ryhmä on suurella toimipaikkaverkostollaan merkittävä energian käyttäjä Suomessa. Kulutamme noin prosentin Suomessa käytetystä sähköstä, ja siksi puhtaaseen ja kestävään energiaan panostaminen on meille erittäin tärkeää, Rankinen painottaa.
S-ryhmän toimipaikoissa energiaa kuluu karkeasti jakaen viiteen isoon asiaan: kylmätekniikkaan, valaistukseen, ilmanvaihtoon ja lämmitykseen sekä keittiölaitteisiin. Energiatehokkuus huomioidaan sekä osana jokapäiväistä työtä, että uusia toimipaikkoja rakennettaessa ja vanhoja uusittaessa. Lisäksi joissain toimipaikoissa käytetään maalämpöä ja aurinkoenergiaa sekä 150 toimipaikasta löytyy jäähdytysaineena hiilidioksidia käyttäviä kylmälaitoksia.
Motivan järjestämää energiansäästöviikkoa vietetään 5.-11.10.2015. Listasimme viikon kunniaksi muutamia konkreettisia energiatekoja S-ryhmässä:
· Maalämpöä ja bioenergiaa hyödyntävät uudet logistiikkakeskukset Sipoossa.
· Toimipaikkojen kylmäkalusteet vaihdetaan huollon yhteydessä ovellisiksi.
· Valaistukseen kiinnitetään huomiota vähentämällä yleisvalaistusta alueilla, joissa on kalustevalaistusta.
· Energiankäytön etähallinta noin 300 kiinteistössä.
Vuonna 2014 S-ryhmän suhteellinen energiankulutus laski 4,0 % edellisvuoteen verrattuna.
Lue lisää S-ryhmän vuosikatsauksesta.
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
26.9.2024 |