Kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n johto vieraili S-ryhmässä


27.6.2016

ICA:n hallitus kävi puheenjohtajansa Monique F. Leroux’n johdolla tutustumassa S-ryhmään 23. kesäkuuta. Vierailua isännöivät SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä ja S-ryhmää ICA:n hallituksessa edustava Anne Santamäki.

Kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n hallitus kokoontui Tukholmassa 22. kesäkuuta. Kokouksen jälkeisenä päivänä hallitus oli kutsuttu tutustumaan suomalaiseen osuustoimintaan. Ohjelmaan kuuluivat vierailut S-ryhmässä, OP Ryhmässä ja Metsä Groupissa.

ICA:n puheenjohtaja Monique F. Leroux painotti S-ryhmän järjestämässä tiedotustilaisuudessa, että tällaiset tapaamiset ovat järjestölle hyvin tärkeitä.

– Pidän Suomea osuustoiminnan mallimaana, ja oli suuri etuoikeus päästä vierailemaan täällä, Leroux totesi.

Innovatiivisuus tärkeää osuustoiminnassakin

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on YK:n jälkeen maailman toiseksi suurin järjestö. Sen jäsenorganisaatioihin kuuluu yli miljardi ihmistä.

ICA:n kunniainhimoinen tavoite on tehdä osuustoiminnasta tärkein ja nopeimmin kasvava yritystoimintamuoto vuoteen 2020 mennessä. Osuustoiminnallisten yritysten tulevaisuuden kannalta tärkeimpänä Monique F. Leroux pitää innovatiivisuutta ja kykyä sopeutua muutoksiin.

– Jotta osuustoiminnalliset yritykset menestyvät, niiden on tunnettava asiakkaidensa tarpeet ja muututtava niiden mukaan – samalla toimintamuotoaan kunnioittaen. Yhteys jäseniin, kuluttajiin ja markkinaan tulee säilyttää vahvana. Suomessa on hyviä esimerkkejä tärkeistä osuustoiminnallisista yrityksistä, jotka ovat onnistuneet tässä, hän kiitti.