Halpuuttaminen tänään täydellä voimalla Turun Osuuskaupan S-marketteihin


6.5.2015

Kun Turun Osuuskauppa aloitti tammikuussa halpuuttamisen, se lupasi tehdä kaikkensa edullistaakseen ruoan hintaa. Työ alkoi Prismasta, nyt vuorossa on S-market. Tänään noin 400 asiakkaille tärkeän tuotteen hinnat laskevat TOK:n S-marketeissa.

Tämä tuo halpuuttamisen melkein kotioville asti: suomalaisten keskimääräinen matka-aika autolla kotoa S-marketiin on noin seitsemän minuuttia.

– Tämä on iso juttu. Pysyvästi halpuutetut hinnat koskevat kaikkia S-markettejamme, joita on toimialueellamme yhteensä 19 kappaletta, toteaa TOK:n marketkaupasta vastaava toimialajohtaja Mikko Rauhanen.

Asiakkaat vastasivat tammikuussa Prismoissa tehtyyn halpuuttamiseen toivomuksin, että halpuuttaminen laajenisi mahdollisimman pian muihinkin S-ryhmän ruokakauppoihin.

– Meillä suomalaisilla on kovat ajat. Näyttää siltä, että luvassa on säästö- ja leikkauskuureja. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että osuuskauppa helpottaa omalta osaltaan ihmisten arkea tekemällä ruokalaskusta pienemmän.

Osuuskauppa mahdollistaa halpuuttamisen kuten tähänkin asti: omia kulujaan leikkaamalla ja omasta katteestaan tinkimällä. Halpuutettuja kotimaisia tuotteita voi ostaa tietäen, että maksumiehenä ei ole maataloustuottaja.

– Panostamme halpuutettujen tuotteiden laatuun yhdessä koko tuotantoketjun kanssa. Meille on kunnia-asia, että suosituimpien elintarvikkeiden lisäksi tarjolla on aina laaja valikoima tuotteita myös luomu- ja lähiruoan ystäville ja vaikkapa erikoisruokavaliota noudattaville.

– S-marketeissa on aina myynnissä lähiseudun tuottajien tuotteita. Teemme pitkäjänteistä yhteistyötä oman alueen pientuottajien kanssa ja ostot omalta toimialueeltamme ovat noin 50 miljoonaa euroa, Rauhanen kertoo.