3.10.2007
LEHDISTÖTIEDOTE
Julkaisuvapaa 8.6.2006
TOK AVASI UUDEN S-MARKETIN VARISSUOLLE
Turun Osuuskauppa (TOK) on avannut uuden S-marketin Varissuolle
Itäkeskuksen ostoskeskukseen. S-market sijaitsee Itäkeskuksen ylätasanteella,
2. kerroksessa, osoitteessa Littoistentie 81.
Uuden S-marketin avajaisia vietettiin torstaina 8.6.2006 klo 10. Uutta
S-markettia olivat avaamassa Turun Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja
Matti Vanto ja Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Koponen. Varissuon ja
Littoisten alueen asiakasomistajat oli kutsuttu ennakkoon tutustumaan uuteen
S-markettiin keskiviikkona 7.6. S-market Varissuo on jo kolmas
TOK:n tänä keväänä avaama market Turun kaupungin alueella.
– TOK on kasvava alueellinen osuuskauppa, joka käyttää yritystoimintansa
tuloksen ensisijaisesti oman toimialueensa asiakasomistajien palvelujen
kehittämiseen. Erityisesti varissuolaiset asiakasomistajat ovat jo pitkään
toivoneet TOK:n market-kaupan palveluja liikekeskukseen. Varissuo lähialueineen
on Turun merkittävimpiä asuinalueita, josta aiemmin on puuttunut TOK:n
market-kaupan lähipalvelut. Kattavan valikoiman S-market mahdollistaa
päivittäisen asioimisen ja Prisma Itäharju lisää tarjontaa erityisesti
laajemman käyttötavaratarjonnan osalta, kertoo Turun Osuuskaupan
toimitusjohtaja Harri Koponen.
Turun Osuuskauppa on asiakasomistajiensa omistama palveluyritys. Varissuolla
on kaikkiaan lähes 2 900 TOK:n asiakasomistajataloutta eli kaikkiaan 44 % koko
asuinalueen talouksista. Uusi S-market Varissuo palvelee myös Littoisten alueen
asiakasomistajia, joita alueella sijaitsee noin 1800 eli kaikkiaan 72 %
kaikista alueen talouksista.
Myymäläkiinteistö saneerattiin täysin
S-market Varissuon myymäläkiinteistössä tehtiin täydellinen saneeraus.
Saneerauksen myötä myymälä sai uuden varaston ja tekniset tilat. Myymälän
kaikki kalusteet ja laitteet uusittiin. Saneerauksen jälkeen uuden S-market
Varissuon kokonaispinta-ala on 822 m2, josta myyntipintaalaa on 573 m2.
Rakennusaikana hanke on työllistänyt 10 henkeä.
Valikoimissa noin 10.000 tuotetta
S-marketin laajoihin valikoimiin kuuluu kaikkiaan noin 10.000 tuotetta.
Valikoimissa huomiota kiinnitetään erityisesti tuoretavaroihin sekä
lapsiperheiden tarvitsemiin tuotteisiin. Kiinteistön sijainti keskeisellä
paikalla mahdollistaa helpon ja nopean asioinnin.
S-market palvelee maanantaista perjantaihin klo 7-21 ja lauantaisin klo 7-18
sekä kesäajalla myös sunnuntaisin klo 12-21.
S-market Varissuo työllistää 10 työntekijää. Market-päällikkönä toimii Jari
Hujanen, joka siirtyy uuteen tehtäväänsä Sale Hämeenkadun päällikön
tehtävästä.
Kilpailu Varissuon päivittäistavaramarkkinoista kiristyy uuden S-marketin
myötä. Kilpailun kiristyminen tulee varmistamaan asiakkaille edullisen
hintatason ja hyvän palvelun. S-market Varissuon tavoitteena on myydä
ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan noin 3,6 miljoonaa euroa. Turun
Osuuskaupan S-market-ketjun kehitys on ollut hyvää, sillä ketjun myynnin kasvu
tammi-huhtikuussa on ollut edelliseen vuoteen verrattuna + 8 %.
TOK on yli 85 000 varsinaissuomalaisen perheen omistama yritys
Turun Osuuskauppa toimii 36 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen
tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille. Turun
Osuuskauppa toimii market-, liikennemyymälä-, sekä hotelli- ja
ravintolakaupassa työllistäen 1 600 henkilöä. Muita TOK:n tulevia
investointikohteita ovat Lemun kuntaan kesäkuun puolessa välissä avattava Sale
Lemu sekä uusi ABC liikennemyymälä ABC Aura, joka avaa ovensa valtatie 9
varressa juhannusviikolla.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Harri Koponen, puh. 050 388 4030
17.12.2024 | Paikallisia uutisia
13.12.2024 | Paikallisia uutisia