24.4.2007 TOK avaa uuden S-marketin Naantaliin


3.10.2007

julkaisuvapaa 24.4.2007

TOK AVAA UUDEN S-MARKETIN NAANTALIIN

Turun Osuuskaupan (TOK) S-market Naantalin rakennustyöt ovat

valmistuneet. Uusi myyntialaltaan lähes kaksinkertainen S-market Naantali avaa

ovensa keskiviikkona 25.4.2007 klo 10, osoitteessa Tuulensuunkatu 12. Uutta

S-markettia ovat avaamassa Naantalin kaupunginjohtaja Timo Kvist sekä TOK:n

toimitusjohtaja Harri Koponen. Kaikki Naantalin, Merimaskun ja Rymättylän

asiakasomistajat on kutsuttu ennakkoon tutustumaan uuteen S-markettiin

tiistai-iltana 24.4.

Turun Osuuskauppa on asiakasomistajiensa omistama varsinaissuomalainen

palveluyritys. Naantalin kaupungin alueella asuu kaikkiaan yli 3 500 TOK:n

asiakasomistajataloutta eli kaikkiaan 53 % kaikista kaupungin talouksista.

S-marketin sijainti Rymättyläntien välittömässä läheisyydessä merkitsee myös

sitä, että merimaskulaisten ja rymättyläläisten asiakkaiden on helppo pysähtyä

asioimaan myymälässä.

Myyntipinta-ala ja päivittäistavaravalikoima kasvavat lähes

kaksinkertaiseksi

– Turun Osuuskauppa aloitti uuden liikepaikan etsinnän S-marketille jo

2000-luvun alussa. Päivittäistavaravalikoimien kasvaessa entisen Tullikadun

S-marketin tilat kävivät ahtaiksi. Asiakkaamme kokivat katutason

paikoitustilojen puutteen ongelmallisena. Uudessa liikepaikassa pystymme

laajentamaan päivittäistavaravalikoimaa merkittävästi. Uuden marketin leveät

käytävät ja selkeä pohjaratkaisu helpottavat merkittävästi asiakkaiden

asiointia. Kiinteistön sijainti keskeisellä paikalla ja hyvät

liikennöintiyhteydet sekä uusi 166 paikkaa käsittävä katutason paikoitusalue

mahdollistavat helpon ja nopean asioinnin, kertoo TOK:n toimitusjohtaja Harri

Koponen

Uuden S-market Naantalin myymälärakennuksen pinta-ala on 2 915 m2, josta

myyntialaa on 1845 m2. Uuden S-marketin myötä myyntialaa kasvaa siis yli

kaksinkertaiseksi entiseen Smarkettiin verrattuna. Myös valikoimat kasvavat

entisestä 8 000 päivittäistavaratuotteesta jopa 14 000 tuotteeseen. –

Valikoimissa painottuvat erityisesti tuoretavarat. Uudessa S-marketissa on myös

palvelutiski, joka tarjoaa laajan liha- ja kalafileevalikoiman sekä arkeen että

juhlaan. Palvelutiskistä löytyvät myös leikkeleet ja grillin lämpötiski tarjoaa

valmiit herkut suoraan pöytään jopa valmiina annoksina, kertoo toimialajohtaja

Mika Marttila

S-market Naantali palvelee maanantaista perjantaihin klo 7-21 ja lauantaisin

klo 7-18. S-market Naantali työllistää jatkossa noin 20 työntekijää.

Market-päällikkönä toimii Tuula Lehmusto. Hän on aiemmin toiminut myös entisen

Tullikadun S-marketin päällikkönä.

S-market Naantalin yhteyteen uusia palveluita

Uuden S-market Naantalin yhteydessä aloittaa toimintansa myös nykyaikainen,

pinta-alaltaan yli 300 m2 suuruinen Alkon myymälä, joka siirtyy uusiin tiloihin

osoitteessa Tuulensuunkatu 8 sijainneesta myymälästä.

Uuden marketin avauksen yhteydessä toimintansa aloittaa myös uusi TOK:n 16.

ABCpolttonesteautomaatti.

Kilpailu Naantalin päivittäistavaramarkkinoista kiristyy uuden S-marketin

myötä. Kilpailun kiristyminen tulee varmistamaan asiakkaille edullisen

hintatason ja hyvän palvelun. S-market Naantalin tavoitteena on myydä

ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan noin 8,5 miljoonaa euroa. Turun

Osuuskaupan S-market-ketjun kehitys on ollut hyvää, sillä ketjun myynti on

kasvanut tammi-maaliskuussa yli 24 % edelliseen vuoteen verrattuna.

TOK on yli 94 000 varsinaissuomalaisen perheen omistama yritys

Turun Osuuskauppa toimii 35 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen

tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille. Turun

Osuuskauppa toimii market-, liikennemyymälä-, majoitus- ja ravitsemis- sekä

tavaratalokaupassa työllistäen 2 000 henkilöä.

TOK avaa tämän kevään ja alkukesän aikana kaikkiaan viisi uutta

päivittäistavarakauppaa. S-market Naantalin ohella muita avauksia ovat Sale

Nauvo 24.4., Sale Tennby Paraisilla 30.4., S-market Pansio Turussa 4.5. sekä

S-market Koivula Turussa 8.6. Myös tavaratalon Sokos Wiklundin mittava

saneeraus aloitetaan tämän kevään aikana. Lisäksi Sokos Myllyn laajennustyöt

käynnistyvät tulevana syksynä Kauppakeskus Myllyssä.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Harri Koponen, puh. 050 388 4030

toimialajohtaja Mika Marttila, puh. 050 388 4014