3.10.2007
LEHDISTÖTIEDOTE
julkaisuvapaa 2.11.2006
TOK AVAA UUDEN S-MARKETIN TURUN HALISIIN
Turun Osuuskauppa (TOK) avaa perjantaina 3.11. uuden S-marketin Turkuun
Halisten kaupunginosaan, osoitteeseen Gregorius IX:n tie 8, 20540 Turku.
S-market Halinen on jo neljäs TOK:n tänä vuonna avaama market Turun kaupungin
alueella.
Uuden S-market Halisten avajaisia vietetään perjantaina 3.11.2006 klo 10.
Uutta S-markettia ovat avaamassa TOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti
Vanto sekä toimitusjohtaja Harri Koponen. Halisten seudun asiakasomistajat on
kutsuttu ennakkoon tutustumaan uuteen Smarkettiin torstai-iltana 2.11.
Turun Osuuskaupan asiakasomistajaperheitä asuu S-market Halisten
lähialueella noin 4 000. Jatkossa he voivat hoitaa päivittäistavaraostot omalla
asuinalueellaan.
– TOK on kasvava alueellinen osuuskauppa, joka käyttää yritystoimintansa
tuloksen ensisijaisesti oman toimialueensa asiakasomistajien palvelujen
kehittämiseen. Halinen lähialueineen on yksi Turun merkittävimmistä
asuinalueista, josta aiemmin on puuttunut TOK:n market-kaupan lähipalvelut.
Kattavan valikoiman S-market mahdollistaa päivittäisen asioimisen ja viime
vuoden lopulla laajennettu Prisma Tampereentie lisää tarjontaa erityisesti
laajemman käyttötavaratarjonnan osalta, kertoo Turun Osuuskaupan
toimitusjohtaja Harri Koponen
Valikoimissa lähes 10 000 tuotetta
Uuden S-market Halisten kokonaisala on noin 2 500 m2, josta myyntialaa on 1
800 m2. S-marketin laajoihin valikoimiin kuuluu kaikkiaan yli 10 000 tuotetta.
Valikoimissa huomiota kiinnitetään erityisesti tuoretavaroihin sekä
lapsiperheiden tarvitsemiin tuotteisiin. Kiinteistön sijainti keskeisellä
paikalla sekä hyvät liikennöintiyhteydet ja parkkipaikat mahdollistavat helpon
ja nopean asioinnin.
S-market palvelee maanantaista perjantaihin klo 7-21 ja lauantaisin klo
7-18. Joulukaupan aukioloaikoina myös sunnuntaisin klo 12-21.
Uusi S-market työllistää 16 työntekijää. Market-päällikkönä toimii Mikko
Rauhanen, joka siirtyy uuteen tehtäväänsä S-market Ruskon marketpäällikön
tehtävästä.
S-market Halisten tavoitteena on myydä ensimmäisenä täytenä
toimintavuotenaan noin 5,5 miljoonaa euroa. Turun Osuuskaupan S-market-ketjun
myynninkehitys on ollut hyvä. Ketjun myynti on kasvanut tammi-lokakuussa
edelliseen vuoteen verrattuna 14 %.
TOK on yli 89 000 varsinaissuomalaisen perheen omistama
osuuskauppa
Turun Osuuskauppa toimii 36 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen
tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille. Turun
Osuuskauppa toimii market-, liikennemyymälä-, sekä hotelli- ja
ravintolakaupassa työllistäen yli 1 800 henkilöä. Muita TOK:n tulevia
investointikohteita ovat ensi keväänä avattavat S-market Pansio sekä S-market
Naantali. Marraskuussa laajennetaan myös Kauppakeskus Myllyssä sijaitsevaa
ABCpolttonesteenjakelupistettä sekä TOK:n ravintolamaailmaa.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Harri Koponen, puh. 050 388 4030
toimialajohtaja Mika Marttila, puh. 050 388 4014
6.2.2025 |
5.2.2025 | Paikallisia uutisia | Työpaikat
3.2.2025 | Paikallisia uutisia | Vastuullisuus