Turun Osuuskaupan omistajien määrä on noussut merkittäviin lukemiin, sillä TOK:n 150 000:s Omistaja liittyi osuuskauppaan lokakuun lopulla verkkopalvelussa. Turkulainen Otto palkittiin 1 500 euron arvoisella S-ryhmän lahjakortilla.
Turun Osuuskaupan 150 000:s Omistaja, turkulainen Otto, kertoo yllättyneensä onnittelupuhelusta.
– Täytyy tunnustaa, että hetken mietin jopa pilapuhelun mahdollisuutta, mutta nopeasti kävi ilmi, että olen todellakin Turun Osuuskaupan 150 000:s Omistaja.
Otto on ottanut oman S-Etukortin jo tehokäyttöön ja erityisesti läheisen Salen sekä Prisman palvelut ovat tulleet tutuiksi ja kortin vilauttelu tavaksi.
– Minulla on ollut pitkään rinnakkaiskortti, ja sitä kautta olen jo aiemmin oppinut käyttämään osuuskaupan palveluja. Kotona meillä oli tapana kerryttää Bonuksilla matkakassaa ja sen vuoksi rinnakkaiskortin käyttäminen oli tärkeää. Nyt sitten tyttöystävän yllyttämänä sekä S-Pankin palveluiden vuoksi päätin hankkia oman jäsenyyden. Törmäsin Facebookissa mainokseen, jossa kerrottiin, että TOK:n 150 000:s Omistaja liittyy pian ja päätin kokeilla onneani myös sen suhteen – ja se kannatti, Otto kertoo.
Hyötyä Omistajuudesta
TOK:n jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina tasaisesti ja vuoden 2016 aikana Turun Osuuskauppaan liittyi 8 461uutta omistajaa. Tällä hetkellä reilut 66 prosenttia kaikista TOK:n toimialueen kotitalouksista on TOK:n Omistajia. TOK maksoi asiakasomistajille vuonna 2016 Bonusta, osuusmaksun korkoa ja maksutapaetua maksettiin yhteensä 22,7 miljoonaa euroa.
Asiakasomistajaksi voi liittyä sijoittamalla joko 100 euron osuusmaksun tai 20 euron osaosuusmaksun, joka kerrytetään täyteen kahden vuoden aikana Bonuksilla. Täydelle osuusmaksulle TOK on maksanut viime vuosina korkoa 10 % eli 10 euroa.