Kotimaiset pienpanimo-oluet valtaavat S-kaupat: ”olutkulttuurin uusi aika alkaa nyt”


5.4.2018

Kotimaisten pienpanimoiden oluet nousevat paraatipaikoille Prismoissa ja S-marketeissa. Tarjolle tulee kymmenittäin uusia oluita. Uusia palveluita ja inspiraatiota oluenystäville tuo myös yhteistyö oululaisen startupin, Pint Pleasen kanssa. Pint Please -sovellus tuo paikalliset olutsuositukset, -arviot ja tiedot ajankohtaisista tuotteista suoraan käyttäjälle.

– Vuodenvaihteen alkoholilain muutos alkaa nyt näkyä toden teolla myös hyllyissä. Muutoksen vauhdikkuus aiheutti sen, ettei uusia kiinnostavia tuotteita saatu hyllyihin heti. Valikoima on kasvanut tipotellen. Viimein tarjonta alkaa olla odotetulla tasolla ja uusia kiinnostavia tuotteita putkahtelee hyllyyn lisää pitkin kevättä, valikoimajohtaja Antti Oksa S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.
 
Hyllyihin saadaan kevään aikana pari sataa uutta olutta. Valikoima vaihtelee paikallisesti, koska tavoitteena on saada tarjolle kunkin paikkakunnan omat olutsuosikit.
 
– Valtakunnallisesti kiinnostavia uusia tuttavuuksia ovat esimerkiksi Saimaa Sun Lager, Kukko Vehnä 5,5%, Keisari IPA, Pyynikin Two lakes Lager, Inkeri Inkiväärivehnä sekä Hiisi Peri IPL, valikoimapäällikkö, olutmestari Kari Häsä luettelee.

Kulutus murroksessa

Lakimuutos on vaikuttanut alkoholijuomien kysyntään maltillisesti. Vahvempien eli yli 4,7-prosenttisten oluiden myyntiosuus oli alkuvuonna 5,5 % kaikesta myydystä oluesta. Kokonaisuutena olutmyynti on käynyt vain hivenen viime vuotta paremmin.
 
– Oluen kulutus on murroksessa. Peruslagerit antavat tilaa erikoisoluille ja määrä korvautuu laadulla. Esimerkiksi Ale-oluiden myynti on kolminkertaistunut ja vehnäoluiden myynti kasvanut 50 prosentilla kolmessa vuodessa. Yhä useampi haluaa nautiskella mallasjuomasta ja maistella eri makuvivahteita – yksi kerrallaan. Kauppoihimme nyt rakentuvat pienpanimokeitaat yhdistettynä Pint Pleasen palveluun tekevät eri oluttyyppien maistelusta tai ruuan ja oluen yhdistelystä helppoa ja hauskaa, Antti Oksa summaa.
 
S-ryhmän ja oululaissyntyisen Pint Pleasen yhteistyö tuo oluen ystävien ulottuville ajankohtaiset tiedot S-ryhmän kauppojen olutvalikoimista, räätälöi käyttäjälle sopivat, paikalliset olutsuositukset ja tarjoaa arvioita ja tietoja valikoimissa olevista juomista ja niiden erityispiirteistä. Pint Please tuottaa myös hyllynreunaetiketteihin nostettavat tuotekuvaukset kauden kiinnostavimmista erikoisoluista. Sovelluksella  on kymmeniä tuhansia käyttäjiä ja määrän uskotaan kasvavan voimakkaasti yhteistyön myötä.
 
– Moni valitsee oluensa etiketin perusteella. Pint Pleasen viivakoodilukijan avulla käyttäjä saa nopeat olutarviot jo kaupan hyllyllä. Arvioiden avulla on helppo erottaa jyvät akanoista. Lisäksi Pint Please auttaa löytämään lähimmän kaupan, ravintolan tai pubin missä heidän etsimäänsä olutta on tarjolla, Pint Pleasen toimitusjohtaja Juha Karppinen valaisee.
 
Yksi Pint Pleasen suosituimmista ominaisuuksista on jokaisen käyttäjän henkilökohtainen olutpäiväkirja, johon voidaan kirjata talteen omat maistetut oluet sekä arviot. Olutarvioita tekemällä käyttäjät helpottavat myös muiden käyttäjien oluen valitsemista.
 
–  Suomalaisen olutkulttuurin uusi aika alkaa nyt, Antti Oksa ja Juha Karppinen uskovat.