Keittobistro Suup laittaa sopat uusiksi


11.11.2015

Helsingin Citykäytävässä 11.11.2015 avautuvassa keittobistro Suupissa suomalaisten rakastamat keitot tuodaan tarjolle yllätyksellisellä tavalla. Asiakas saa pistää lusikkansa soppaan ehdottamalla uusia makuja listalle sekä viimeistelemällä oman keittonsa mieleisillä liemillä ja mausteilla.

Suupissa vannotaan maultaan rikkaiden liemien, tuoreiden raaka-aineiden ja ruokasesonkien nimeen. Keittolistalta löytyy niin ennakkoluulottomasti uudistettuja klassikkoannoksia kuin täysin uudenlaisia, maailman mauista ja trendeistä inspiroituneita soppia.

– Suupissa kaikki on kiinni liemestä. Se on keiton vahva juuri. Liemet keitetään meillä itse, ja niitä kehitetään koko ajan edelleen asiakkaidemme kanssa. Tarjoilemme joka päivä soppia eri tulisuusasteisilla liemillä, sanoo Food Lab Manager Anne-Maria Mikkonen.

– Keittojen raaka-aineet ovat tuoreita ja huolellisesti viimeisteltyjä. Vihannekset on viipaloitu paperinohuiksi ja kala tai liha ensiluokkaista. Makua keittoihin tuovat raikkaat yrtit sekä tulisina hehkuvat mausteet. Asiakas viimeistelee annoksensa itse valitsemalla haluamansa liemen ja lisukkeet. Keveytensä vuoksi keitot hemmottelevat vatsaa ja niitä voi nauttia hyvällä omallatunnolla, Mikkonen kertoo.

Itse rakennettavien keittojen rinnalla ravintolassa on myös päivittäin vaihtuva keittolista, jolta löytyvät kunkin sesongin suosituimmat maut. Keittoannoksen kanssa tarjoillaan tuoretta leipää.

Suupin keiton voi nauttia lounasaikaan paikan päällä tai noutaa mukaansa kätevissä take away -astioissa.

– Suup on myös keittojen testilaboratorio, jossa soppia keitellään yhdessä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on luoda terveellinen, makurikas, tuore ja kiinnostava lounastuote kaupunkilaisten nautittavaksi. Suupissa kehitettyjen keittojen on tarkoitus matkata testijakson jälkeen S-ryhmän kahviloiden ja päivittäistavarakauppojen valikoimiin, kertoo kehityspäällikkö Petri Martola SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.

Suupin edeltäjä Food Labissa oli jäätelöbaari Tötterö, jonka suosituimmiksi jäätelömauiksi osoittautuivat suolainen kinuski sekä vadelma-chili-salmiakki. Jäätelöitä voi ostaa jatkossa Ison Omenan Coffee Housessa Espoossa sekä kauppakeskus Kaaressa ja Sokoksen kahvilassa Helsingissä.

Lisätietoja:

Anne-Maria Mikkonen, Food Lab Manager, HOK-Elanto, puh. 010 7664213, s-posti anne-maria.mikkonen@sok.fi

Petri Martola, kehityspäällikkö, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, s-posti petri.martola@sok.fi