Turun Osuuskaupan (TOK) edustajiston vaalit järjestettiin 5.-14.3.2012. Edustajistoon valituista 60 jäsenestä uusiksi edustajiston jäseniksi valittiin 28 asiakasomistajaa, eli 47 % edustajistosta vaihtui. 62 % uuden edustajiston jäsenistä on naisia.
– Turun Osuuskaupan edustajiston vaaleissa annettiin 24 249 ääntä, jossa kasvua vuoden 2008 vaaleista 1 700 ääntä. Äänestysprosentti vaaleissa oli 19,8 prosenttia, kun se neljä vuotta sitten oli 22,7 prosenttia. Ehdokkaita vaaleissa oli ennätykselliset 400. Ehdokasmäärä kasvoi 34 henkilöllä edellisistä vaaleista. Ehdokasmäärä jakautui tasaisesti osuuskaupan toimialueelle. Äänestäjät valitsivat Turun Osuuskaupalle monipuolisen ja osaavan edustajiston tälläkin kertaa, Turun Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja Maija Junkola-Lehtonen iloitsee.
Edustajiston rooli osuuskaupan päätöksenteossa on tärkeä, sillä osuuskauppa on jäsentensä omistama yritys.
– Edustajiston päätösvaltaan kuuluvia asioita ovat esimerkiksi tilinpäätöksen vahvistaminen ja hallintoneuvoston valinta. Varsinaisen toimielinroolinsa lisäksi edustajistolla on olennainen asema tiedonvälittäjänä ja äänitorvena osuuskaupan johdon ja asiakasomistajien välillä, toteaa Turun Osuuskaupan talousjohtaja Niko Toivanen.
Osuuskaupan edustajiston vaaleissa jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Edustajisto käyttää jäsenten päätösvaltaa osuuskaupassa. Edustajisto valitaan vaalilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi. Vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi tulleet ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet.
Liitteenä luettelo edustajistoon valituista. Edustajistovaalin tulos kaikkien ehdokkaiden osalta on luettavissa osoitteessa www.tok.fi.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, hallintoneuvoston puheenjohtaja Maija Junkola-Lehtonen, puh. 050 317 0571
Turun Osuuskauppa, talousjohtaja Niko Toivanen, puh. 010 764 4002
Liitteet: