ABC-liikennemyymälöiden ravintoloissa on tarjottu nyt vuoden ajan vain kotimaista lihaa. Uudistus tehtiin syksyllä 2015 ja vuoden kokemuksen perusteella ketjussa ollaan erittäin tyytyväisiä vastuulliseen päätökseen. Myös asiakkaat ovat kiitelleet linjausta.
– Asiakkailta olemme saaneet asiasta positiivista palautetta ja useat tutkimukset osoittavat kuluttajien arvostavan kotimaisuutta erityisesti lihatuotteissa, ABC-ravintoloiden kehityspäällikkö Tero Hänninen kertoo tyytyväisenä.
ABC-ketju ottaa asiakkaiden toiveet aina mukaan palvelunsa ja tarjontansa kehittämiseen. Nämä palautteet olivat keskeisessä roolissa myös kotimaisiin liharaaka-aineisiin siirtymisessä.
Ketju toivoo antaneensa linjauksessa esimerkkiä muille toimijoille.
– ABC haluaa myös tukea omalta osaltaan koko suomalaisen elintarvikeketjun elinvoimaisuutta ja työllistävyyttä. Tähän voimme vaikuttaa hankkimalla ravintoloissa käytetyn lihan Suomesta, Hänninen sanoo.
ABC-ketjun keskeisiä periaatteita on avoimuus ja läpinäkyvyys ja siksi ketjun verkkosivuilta löytyvät muun muassa lihaa toimittavat yhteiskumppanit ja niiden käyttämät teurastamot.
Sekä noutopöydän että à la carten listat on uusittu ABC-ravintoloissa syksyn aikana. Klassikkoannosten rinnalle on tuotu mm. uusia kasvisvaihtoehtoja, salaattivalikoimaa on monipuolistettu ja listalle on tuotu uusia tuotteita kuten hot dogit ja pitaleivät.
Lisätietoja: ABC-ketjuohjaus, ravintolakaupan kehityspäällikkö Tero Hänninen, tero.hanninen@sok.fi, p. 010 7680808